Mikä Maailmaa Liikuttaa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen) Kansan Sivistystyön Liiton Lähiradion taajuudella 100,3 MHz torstaisin klo 16:00 pääkaupunkiseudulla.

Varjopankkitili (Sjöstedt-Jakonen)



Hammaslääkäri-intellektuellin korkotulo 7 %?: varjopankkitililtä ja sijoitus-vuokralaisilta (Sjöstedt-Jakonen)


Tavat käytännöt ja toimialareviirit de-reguloitiin Citystä 27.10.1986. Se oli Big Bangin päivä. Thatcher halusi kapitalismiin vipinää. Niin oli halunnut Janne Kivivuorikin vuosikymmeniä aikaisemmin. Hän kiukutteli kuinka tehtaanomistaja rakentaa palatsin perheelleen ja sonnustautuu yhtenään kylpylähuveihin Eurooppaan. Sen sijaan että laajentaisi ja uudistaisi tehtaitaan, lisäisi väkeään ja avartaisi elämisenalaa.

Vihdoin Valvontakomission kepittäminä omistajat (ml. valtiotehtailija) alkoivatkin toteuttaa kansanedustaja Kivivuoren (sd) ohjelmaa, Kekkosen, Raatteen, Haaviston ja monen muun vääntäessä kartellisukujen kera Suomea vaurauteen ja elinehtojen vakauteen. (Oli sitten mitä parturoida 1990-luvulla molempien presidenttiehdokkaittemme toimesta.)

Big Bangin ekoina päivinä Lehman Brothers osti Lontoosta osakevälittäjä L. Messelin. Johtajaksi lensi meren yli Dick Fuld. Kyllä, sama synkkä soturihahmo syksyltä 2008.

27.10.2011 on animal spiritin irtipäästön 25-v. juhlapäivä. Ja vissiin viimeinen jos mannereuroopan henkeniviköt saisivat etikettikahleisiinsa enteprenööri-rynnijät. No, 27.10.2011 tapahtuu Suomessa että tv-tuttu United Bankers (suomiavainlippu) markkinointiyhtiö panee yhdessä SEB:in kanssa (Assi Koivisto-Allonen-Fiskars-Patria-Manu!?) himoittavaksi Metsäobligaation III/2011. Sille saa vuosikorkoa 6 % + rapiat. Minimipanos 5000 €. Siis vakiintuneemmalle dentistille tai hauvalääkärille, rovasti- tahi muunlaisesta säätyläissuvusta.

Kuka maksaa korkomenon = korkotulo tästä finanssijärjestelystä, instrumentista? Stora Enso, M-real ja UPM-Kymmene. Eivät ne kylläkään sinulta lainaa, vaan SEB-piiriläisten rahastoista ja eläkeyhtiöistä. Henkilönimiä tavoittaa pankkiiriyhtiöiden neuvonantajista ja yhtiöiden nimitysvaliokunnista. (Yhtä tuntemattomia kuin kaupunginvaltuutetut ja -lautamiehet.)

SEB-piiriläiset ohjaavat rahaa (ja/tai kiepauttavat taas uudelle periodille) noille yhtiöille, mutta ostavat myös luottovakuutuksen menetysriskin varalle. Vakuutusmaksu pannaan Enson, UPM:n ja M-realin kannettavaksi. Vakuutuksen antaa ja vakuutusmaksun saa toiset SEB-piiriläiset. Tästä se raha irtoaa. Metsäyhtiöt lainaavat traditionaalisten pankkirakennusten pöydissä, mutta Big Bangin tuottamasta varjopankista siellä. Pankista tämä käy, koska metsäyhtiön allekirjoittamat palaset lainamäärästä ovat kutkin uusia maksuvälineitä eli rahaa.

Enso ottaa kovalla korolla rahaa. Piiriläisille jää lainakirja, lehditettynä. Kukin lehti on itse maksuväline, uusi lisäraha. Piiriläisyhtiö, Eläke-Varma voi myydä saamissiivunsa heti vaikkapa Paperiliiton lakkokassaan ja saa sieltä ay-maksuja tililleen. Eikä Jouko Ahosen vai kuka Vanhala siellä on kierrrätysvuorossa, tarvitse pitkään pyöritellä tätä Enson Metsäobligaatio III/2011 arvopaperia. Hän voi sen myydä vaikkapa Juttutuvan lounaspöydässä ja Strandissa siinä vieressä Kunnalliselle rahastolle Unioninkadulle. Tai ainakin sopia, että lakon sattuessa Kuntarahasto ostaa arvopaperin ja eli kustantaa lakkotanssit.

Varjopankki on tässä aito pankki, koska velkaantumista vastaan syntyy uusi maksuväline kiertoon, kuten perinnepankin velkasaamista vastaan syntyy talletusrahaa.

Entäs se hauvalääkärisukulaisesi? No hänhän tästä hyödyn korjaa. Perimmäinen lahjottava.

SEB-piiriläiset suojaavat itsensä. He konstruoivat aidan -sellaisen hedgen suojakseen. Sinun Metsäobligaatiosi III/2011 ei ole lainapaperi. Se on synteettinen väline. Sinun uskoa sijoittavasi metsäteollisuuteen. Sinä et ole lainaksiantaja vaan vakuutuksen myyjä SEB-piiriläisille. Mutta he maksavat siitä hyvin, yli 6 prosenttia, kun pankkitililtä Erkki Liikaseen viitaten voivotellaan sitä nollaa.

Sinusta tulee vakuuttaja. Mitä vakuutat. Sitä että nuo metsäyhtiöt hoitavat velkansa moitteetta lähimmät kolme vuotta. Saat käteesi mainehikkaan (finanssikriisin ansiosta) CDS:än (credit default swap). SEB-piiriläiset managerit (tässä lakkokassaa myöten) saavat varmuutta ja komissiota tai diilaustuloa. Isommat osinkoja ja bonuksia. Ja Sinä myös olet piiriläinen, saat parhaan tuoton kun tämä nyt armollisesti ulottuu vähittäissijoittajille saakka. Tavallisesti ei uletu.

Varsinaisin ratio junailussa on 5000 eurosesi SEB:in pankkiiirien käsissä panna haisemaan vehnäfutuurien tai valuuttojen vaihtojen numero-asiallisessa maailmassa, tilastosarjojen viileydessä muiden vastapuoliksi kutsuttujen pelimiesten ja kaunottarien kanssa. Elämän koreutta. Ymmärsit kai että lainaraha oli tullut, jo, sieltä Eläke-Varmasta?

Tätä touhua kutsutaan finanssioitumiseksi. Itse elinkeinot jäävät rahapumpuiksi näille fiineimmille pukeutujille. Metsäyhtiöt nostavat paperin hintoja, sulkevat kuusimetsien ja koskenpartaiden kalliskäyntisiä tehtaita ja asettuvat puupelloille, atomivoiman ja ro-ro laitureiden vierille. Mutta kyllä prosessissa piiriläisistä huolehditaan. Ei Myllykoskeakaan lopetettu konkurssiin. Björnbergit saivat (hekin) vihdoinkin hyvä- ja takuutuottoisia osinkoja.


[Jakonen
Kuva: Fiinimpien pukeutujien €-MBA-sfääri.
/Jakonen]



Jatka toki barokkista muotihuonettasi Tehtaankadulla isiesi arvoinen perijätär. Olet korea ja ilo katukuvassa (toivoo salainen ihailijasi).

Jukka Sjöstedt

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän iitimo kuva

Täytyy olla pahasti vajaa, jos tuon kuvan nähtyään ei vedä esiin ilmeisintä johtopäätöstä: Ei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta estää tuon arkkitehtonisen ihmeen sortumista pumppaamalla rahaa reaalitaloudesta spekulanttien ilmaviin haaveisiin.

En epäile lainkaan, etteivätkö poliitikkomme ja "asiantuntijamme" olisi kirkkaan kuulaasti selvillä tuosta kuviosta. Miksi he silti toimivat kuten toimivat?

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva

"Miksi he silti toimivat kuten toimivat?"

Hyvä kysymys.

Korruptio, lahjonta, rahamiesten ja -naisten järjestämät seminaarit joissa poliitikot voivat kokea olonsa tärkeäksi, keskittynyt ja rahavaltaa palveleva media-apparaatti, me välinpitämättömät TV-toljottajat emme viitsi kaitsea ja painostaa poliitikkojamme vaan jätämme heidät lobbariarmeijoiden käsiin, rahamaailman vaan kertakaikkinen mahtiasema maailmamme liikuttajana tällä hetkellä, välinpitämättömyys rahan sosiologian syvälliseen ymmärtämiseen, tavaratalotaivaan meitä kaikkia puoleensa vetävä "Hullujen Päivien" humu, isiemme ja äitiemme taistelun tuloksena saavuttamiemme asemien vaatimien uhrausten unohtaminen,...

t. JJ

Johtavat poliitikot varmasti tietävät, ja vaikenevat juuri oman etunsa vuoksi, mutta suurin osa kansanedustajista on näissä asioissa pihalla kuin lumiukko. :-(

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva

Näinpä varmaankin.

Olen saanut kuvaa, että 1990-alun ihmisten ja yrittäjien alasajon ja kiusaamisen mahdollisti edustajamme JAA-nappien painallukset: lainsäädäntöä reivattiin useampaankin otteeseen lainasopimussuhteen velkojia suosivaan suuntaan - kansamme edustajat valitsivat tietämättään tai tietoisesti kuuluvansa ennen kaikkea pankkipuolueen riveihin.

t. JJ

Käyttäjän iitimo kuva

Tuohon kaivauduin eilisessä blogissani kärsijän näkökulmasta. Palautteen perusteella se näyttäisi kasvattaneen ymmärtämistä jossakin määrin.
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85864-tuottavuuden-kasvu-yhteisku...

Aiheuttajien toiminnan ymmärtäminen vaatii kykyjä, joita minulla ainakaan ei ole.

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva

Kiitos linkistä ja blogista. Facebook-jaoin kirjoituksen "Timo Isosaaren syvällisen ymmärtävä ja huoltakantava blogi, joka myös raivaa nykyistä ryteikköämme käytännön avauksillaan" sanoilla varustaen.

"Tuottavuuden kasvu, yhteiskuntamme itsepetos" sanoista tuli mieleeni että tapailin erästä Hannaa joku vuosi sitten parinkolmen kahvihetken verran. Muistan hyvin kun Hanna Café Ursulan pöydän ääressä katsoi silmiini ja lausui: "Jari, mitä tänne jää?"

Osoittautui että hän toimi jonkinsortin sijoitusneuvojana joillekin korkean luokan asiakkailleen. Hanna vaan totesi jo silloin faktana, ettei hän voi oikein mitään täältä Pohjolan perukoilta sijoitussuositella asiakkailleen.

Minulle tuli oikein hätä kun tajusin hänen näköalansa ja yritin seuraavaan tapaamistamme varten löytää sanoja ja uskoa, joille voisin vastata Hannalle. Taisin koittaa hakea perusteluja aina jostain Koskelan Jussin raivaajaperinteestä alkaen...

Ollaan vielä kovan edessä.

t. JJ

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva

Talouden sfäärejä esittävä kuva muistuttaa hämmästyttävässä määrin niitä kuvia tähtitaivaan liikkeistä, joita ptolemaiolaisen maailmankuvan omaavat "tieteilijät" ennen Galileita piirtelivät.

Tähtien liikkeet nimittäin näyttivät aika monimutkaisilta maailmassa joka oletettiin kaikkeuden keskukseksi. Kulkuradat seikkailivat sinne tänne muodostamatta mitään keskinäistä kokonaisuutta.

Talousajattelumme todellakin on yhä paradigmoiltaan ptolemaiolaisen lokatiivisen perusjäsennyksen varassa. Edelleenkin "talousmaailma" muodostuu oman keskipisteensä, yksittäisen taloudellisen toimijan ja hänen tilinpitonsa ympärille. Tilinpidon nollapiste on kunkin talousmaailman keskus.

Eikä edelleenkään mitään kokonaisuutta hallitsevaa näkökulmaa ole. Siksi finanssitalouden tähdet seikkailevat talouden taivaalla kuin metsästäisivät toisiaan mutta tavoittamatta koskaan mitään yhtenäistä järkeä.

Talousajattelumme on tavattoman taantunutta, keskiaikaista teokratiaa muistuttavaa ajattelua. Itse asiassa kyse on uskonnosta -- kuten keskiajan ihminen koki elävänsä maailmassa jossa kaikki määräytyi "Jumalan tahdosta", aivan vastaavasti nykyajan ihminen kokee että maailmaa määräävät "taloudelliset realiteetit".

Ja kuten kaikki uskonnot luovat oman legitimiteettinsa, eikä niitä voida kyseenalaistaa niiden "sisältä" käsin, samoin taloususkonto luo oman laillisuutensa. Kuten uskonto Galilein aikoina, taloususkonto on nykyisin kaiken maailmanjäsennyksen ja päätöksenteon ylin peruste.

Rahatalouden taivaalla seikkailee nyt tähtitieteellisiä summia rahaa. Tarvittaisiin taas joku galilei sanomaan, että perusjäsennys on väärä. Mutta sellaista viisasta ei taida joukoissamme toistaiseksi olla. Talouden ylipapit eivät omasta vallastaan ja maailmantulkintaoikeuksistaan luovu.

Puhutaan paljon demokratiasta, mutta itse asiassa kansa on tänä aikana yhtä syrjäytetyssä asemassa kuin mitä se oli Galilein oikeudenkäynnin aikana. Turha talouskriitikoiden on odottaa kansalta tukea. Vastakkain ovat edelleenkin kirkon omaisuudenhaltijat inkvisitioineen ja muutamat omien epäilyjensä vaivaamat harhaoppiset.

Kun Galileikaan ei onnistunut maailmankuvan uudistamisessa niin, että uskonnon-taloususkonnon peruslokatiivinen paradigma olisi miksikään muuttunut, tuskin oma aikammakaan pystyy näitä uskontoja muuttamaan.

Käyttäjän mikamaailmaaliikuttaa kuva

Kiitos syväluotaavista historian liikettä ymmärtävistä sanoista ja rinnastuksista. Vain tämänkaltaiselta ajattelun ja ymmärryksen ja reflektion pohjalta saamme lankkupohjaa ponnistaa ajattelun tielle, jota kulkiessamme ja tapaillessamme voimme ryhtyä hahmottamaan nykyistä inhimillistä järjestystämme. Matkan varrella saattaa sitten eteemme avautua maisemia ja seutuja, jotka tarjoavat uusia mielekkäämpiä kotoutumisen mahdollisuuksia.

t. JJ

Käyttäjän iitimo kuva

Itse näen elämän niin mielenkiintoisena matkana, että olisi sen väärinkäyttöä luovuttaa yrittämättä muutosta.

Vaikka tämän päivän Galileita ei löytyisikään, meillä on vihdoin mahdollisuus netin välityksellä laajentaa tietoisuutta ja löytää ne vahvat persoonat, joiden varaan rakentuva yhteistyö polkee tämän hulluuden sammuksiin.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta Goljat horjuu jo niin pahasti jaloillaan, että sen nurin sortamiseen tarvitaan vain kärsivällisyyttä ja pieni tönäisy.

JJ:lle lämpimät kiitokset!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja