Näinkö Aina Meille täällä käy käy käy käy...
Minusta tuntuu, että vuosisataisissa Helvetin esikartanoissa kasvatetulla ja varttuneella Suomi-neidolla taitaa olla taipumusta hakeutua semmosiin suhteisiin, joissa päällepäsmäävä määräävä toinen hallitsee.
Eiköhän nimittäin se 70-lukulainen taistolaistypykkätyylinen Suomi-neitokin ollut valmis heittäytymään ja jäämään aivan oikosääriseksi itäiseen ytimeen yhtyäkseen. Neidon rakkauden roihu oli palavan intohimoinen, mutta tunne taisi olla vaan kovin yksipuolinen. Mutta tämä käyttäytyminen on neitomme psykohistoriallismaantieteellisestä kasvukodin kovakohtalosta ajatellen ymmärrettävääkin.
Kun tämä kuolonkihlaus ei CCCP-nimisen sulhoehdokkaamme kupsahdettua sitten onneksemme onnistunutkaan, niin toki heti Suomi-neitosemme oli valmis vaan helmat heilahtaen kannoillaan kääntymään ja heittäytyen kallistumaan ja antautumaan ihan toiselle laidalle - sulhoehdokas osuikin heti kiikariimme.
Ainakin minut tämä uusi EU-ydin niminen sulhokanditaattimme hurmasi myöntäen kyllä vastaamaan - eikä sen edes tarvinnut edes kummosiakaan lemmenloruja osata, riitti kun osasin tavata Hesarin EU-ihanuudesta kertovan lörpöttelevän loruilun seasta 'subsidiariteettiperiaate' -sanan. Siihen aikaan kun vielä helposti hurahdin sanomalehtisanaan ja tunsin itseni oikein sivistyneeksi vankalta Pisavinon koulutukseni suomalta oikeassa olemisen pohjalta.
Mutta nyttemmin kun suhteemme arki on koittanut, niin se Eu-ydin on näyttänyt ikävän autoritaarisen luonteensa. Sulhomme sisin on paljastunut Merkozy-nimisen kartanoherran pikkusieluiseksi budjettikamreerityönjohtajaksi, joka jatkuvasti jaksaa mäkättää budjettikurista. Budjettibossimme ei ole meistä enää pätkääkään kiinnostunut, vaan ainoastaan välittää myös muiden jalkavaimojensa varoja velkataksvärkin muodossa kartanonsa eteläisille tiluksille. Maksamme itsemme kipeäksi siitä, että Suomi-neidon edustajat pääsevät Merkozy-herran kanssa samoihin uutiskuviin kartanon komeissa porstuoissa.
Suomi-neidon tragiikkaa on itsensä kadottaen ja hukaten pyrkiä yhä uudestaan meitä historiallisesti määrittävään omaolemusvapauskokemukseemme - vapauteen kadotuksessa. Vuosisataisesta alistetusta itsetunnosta kumpuava nurinkurisuus pelkistyy nyt 'vastuunkannon' käsitteeseen, jonka traagisena sisältönä on itsensä uhraaminen ytimiiin sulautumalla. Toisin sanoen mitä nyt muuta olisi odotettavissakaan tunnollisen muonamiesmentaliteetin omaavilta kolkkapoikajohtajiemme 'Eurooppa-politiikalta'.
Unelma EU-ytimistä on siis ainakin omalla kohdaltani sulanut. Se siitä ytimiin yhtymisistä.
Tiedän, että omaan olemukseen kasvaminen on toki pirun pelottavaa, mutta siltä pohjalta yrittäen voisi kuitenkin löytyä aitoa kumppanuutta. Se nimittäin lähtee siitä, ettemme ole toisten kanssa samanlaisia. Rajat asettamalla ja oman erikoislaatumme tunnustaen se suhteen kipinäkin sitten voi säilyä ja jopa roihutakin. Ja ei kai se alistuva kumppani toista pidemmän päälle ihan oikeesti edes kiinnostakaan. Rajat asettavalta terveeltä omanarvontuntoiselta perustalta uskallamme sitten tervehtiä toisenlaisia ja näköisiä naapureitammekin reippaan uteliaasti.
Vuodatukseni lopuksi esittäisin vielä toiveen ja ehdotuksenkin ratekiaksi ettei meidän ihan aina ja iankaikkisesti tarttis hakea lohdutusta laulun sanoista: "Näinkö Aina Meille täällä käy käy käy käy..." - kuten tunnettua on, niin omaan pelitapaan ja tyyliin uskova tasapainoinen molempiin suuntiin joukkuepelaamisen kyky ja käytännön taito tuo tulosta ja luo arvonantoa muidenkin silmissä. Ja synnyttää uusia tähtiäkin taivaallemme.
t. JJ
Mikä Maailmaa Liikuttaa (Kuusela/Sjöstedt/Jakonen)
http://liikuttaa.ning.com/
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tämä bloki kasvoi vastauksestani Antti Ukkosen '...Vähänkin kun itsenäisyyttä maistaa, niin heti haetaan uutta herraa!' kommenttiin Pekka Lampellon 'Freudenthal-asiasta päästävä yksimielisyyteen!' Puheenvuorossa.
Mikäli bloki herättää vastakaikua, niin pääsen sitä itse kommentoimaan vasta myöhemmin illalla.
Mietin pitkään vastausta Lappalaisen esittämään kysymykseen, mutta se oli niin retorinen, ettei siihen voi vastata kuin yhdellä tavalla. Kas kun EU tosiaan on vaan yksi listalla. Ennemmin näkisin koko tavan sellaisena iskostuneena oletuskäytöksenä eri viitekehyksissä. Esimerkiksi niin, että kun ei ole velkaa, sitä pitää välittömästi saada lisää.
Riippumattomuus (oli se sitten missä viitekehyksessä tahansa) on jotenkin hirveän ahdistava ja pelottava tila, josta pitää päästä keinolla millä hyvänsä eroon. Luetellaan kauhuskenaarioita (todellisia ja epätodellisia), mitä siitä seuraa, jos tekee itsenäisiä valintoja. Pelotellaan sillä, ettei kukaan leiki enää meidän kanssa jos emme kaikessa hiihdä perässä.
Hämmästyttää se, että onko valtioiden välinen kanssakäynti todella lastentarhan hiekkalaatikon tasolla. Perustuuko kaikki emotionaaliselle epärehellisyydelle, uhkailulle, kiristykselle, lahjonnalle ja kategoriselle vahvempien mielistelylle ja kielimiselle.
Jos niin on, on vielä pitkä matka aikuisuuteen, jos sellaista on olemassakaan.
Vaan kuka se sanoo, ettei orjamentaliteetillä pärjää? Hyvinhän meillä menee, ainakin niin pitkään kun vielä on annettavaa, myytävää ja luottoa tulee.
Käsitän, että tämä on juuri sen kaltaista aivan pintatason alle näkevää totuudellista syväpohdintaa, joka avaisi meille myös lisää käytännön pelimahdollisuuksia ja ennen kaikkea kykyä välttää aivan ilmeisimpiä karikoita EU-ytimen lähellä seilattaessa.
Vahva vaikutelmani kuitenkin on, kuten blogissa tuli irvailtua, että nyt politiikkamme johtoon nyt valikoitunut 'kolkkapoika ja -tyttö' poliitikkosukupolvi on vaan ihan oikeasti kykenemätöntä tämänkaltaiseen menestyksellisen toiminnan kannalta välttämättömään inhimillisten tarkoitusperien havaitsemiseen, ymmärtämiseen ja saati sitten käytännön pelitilanteeseen soveltamiseen.
Ukkonen: "Vaan kuka se sanoo, ettei orjamentaliteetillä pärjää?"
Itelläni on tekninen koulutustausta, mutta sen osaan jo viimeaikaisten harrastusteni perusteella sanoa, että Hegelin hahmottaman herran ja orjan dialektiikan ymmärtävällä analyysillä olisi paljon annettavaa suomalaisen psykohistorian nykytilanteemme ymmärtämiseksi - oiskos kellään tätä herra/orja kuviota mahdollista sanallistaen valottaa...?
Viisasta ja osuvaa pohdintaa. Vaalien alla minusta on hyvä muistuttaa, että valitkaamme henkilö, joka pyrkii, edes tuon vähäisen suoran, valtansa puitteissa tukemaan sanansijan säilymistä meillä omiin asioihimme.
Terve suhde edellyttää sitä, ettemme ole toistemme klooneja ja että meillä on aivan oma tahtomme omista tarpeistamme ja ymmärryksestämme käsin. Suhdehan perustuu suhteellisuuteen ja erillisyyteen, erilaisuuteen, jossa tunnustetaan tarve yhteyteen ja yhteistyöhön, tarpeeseen toimia toisten kanssa. Kyse on vain siitä, millä ehdoin tämä on mahdollista ja toivottavaa. Sulautuminen toiseen on mielestäni merkki oman kasvun kesken jäämisestä tai jopa kokonaan oman persoonan kieltämisestä.
Surullisia esimerkkejä ovat entiset orjat, jotka ihannoivat entisiä käskijöitään. Käskysuhde voi toimia ilman muodollista valtaakin, kunhan sitä ensin on käytetty ankarasti.
Suonsivu:
"Terve suhde edellyttää sitä, ettemme ole toistemme klooneja ja että meillä on aivan oma tahtomme omista tarpeistamme ja ymmärryksestämme käsin. Suhdehan perustuu suhteellisuuteen ja erillisyyteen, erilaisuuteen, jossa tunnustetaan tarve yhteyteen ja yhteistyöhön, tarpeeseen toimia toisten kanssa. Kyse on vain siitä, millä ehdoin tämä on mahdollista ja toivottavaa. Sulautuminen toiseen on mielestäni merkki oman kasvun kesken jäämisestä tai jopa kokonaan oman persoonan kieltämisestä."
Niiden olennaisten asioiden hieno tiivistelmä, joita blogissani koitin haparoiden hahmottaa.
Suomen eliitti on aina hakenut valtuutuksensa ulkomaisista keskuksista ja esiintynyt oppimestarina suomalaiselle, tyhmänä pitämälleen, rahvaalle.
Suomi on ollut täysin itsenäinen vain Neuvostoliiton kaatumisesta EU:hun liittymiseen asti. Muutaman vuoden yhteensä.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 7 kommenttia